nuoret harrastavat vähemmän seksiä


Nuoret harrastavat yhä vähemmän seksiä - syynä muun muassa

Nuoret naiset harrastavat kaksi kertaa niin paljon seksiä kuin vanhemmat naiset, selviää seksileluja myyvän Lovehoneyn teettämästä kyselystä. Orgasmien määrässä tämä aktiivisempi seksielämä ei kuitenkaan näy: vanhemmat naiset saavat puolet enemmän orgasmeja kuin nuoret naiset.

Free Download | Mozilla Firefox® Web Browser

nuoret harrastavat vähemmän seksiä

Riskipuuhaa sellainen. Tauteja, lapsia ja potentiaalista pakkovastuuta yms. paskaa seurauslistalla. Nuo jo yksistään ovat painava peruste jättää touhu sikseen, mutta tämän lisäksi on tietysti vielä naamaraja, täysjärkisyysraja ja kaikenlainen vastavuoroisuus eikä näiden kumulatiivisten rajoitusten jälkeen ole oikeastaan enää mitään itua edes yrittää etsiä ihmisiä, koska

Nuoret harrastavat jatkuvasti vähemmän seksiä, ja syitä

Nuoret britit harrastavat aiempaa vähemmän seksiä. Asiantuntijan mukaan puhelimet ja Netflix vievät nuorilta liikaa aikaa. Analyysissä selvisi, että neljäsosa nuorista aikuisista ei ollut harrastanut seksiä viimeisen kuukauden aikana.

Free Download | Mozilla Firefox® Web Browser

Väestöliiton seurantatutkimuksen mukaan nuoret ja keski-ikäiset suomalaiset harrastavat aiempia vuosikymmeniä vähemmän seksiä. Vain puolella suomalaisista on seksiä viikoittain, mikä on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Lisäksi varsinkin nuorilla naisilla on vaikeuksia nauttia seksistä.

Kännykkäsukupolvi ei halua seksiä - onko syypää yhteiskunta

Nykypäivän parikymppiset harrastavat vähemmän seksiä kuin aiemman sukupolven edustajat.Nuorten aikuisten seksiin käyttämästä ajasta kilpailevat lukuisat muut itsensä viihdyttämiseen tähtäävät asiat.

Tutkimus: Teiniraskauksien määrä laskussa! Mutta

nuoret harrastavat vähemmän seksiä

Vaikka seksiä on nykyään kaikkialla ja yhteiskunta on varsinkin länsimaissa vapaamielisempää, niin nuoret harrastavat seksiä paljon vähemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Korporaatiosssa vierailleen seksuaalipsykologi Patrick Jernin mielestä asiaan saattaa vaikuttaa maailman yleinen tila.

Tarkista, kuulutko sukupolveen, joka harrastaa seksiä

Taannoinen General Social Survey paljasti, että etenkin nuoret miehet harrastavat yhä vähemmän seksiä. Kyselyyn vastanneista, alle 30-vuotiaista amerikkalaismiehistä peräti 28 prosenttia kertoi, etteivät he olleet harrastaneet seksiä vuoteen. Lukema on kolminkertaistunut kymmenessä

Tutkimukset sen todistavat: nykynuorisolla on surkeampi

Nykyisin nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin aiemmat sukupolvet. Ainoastaan 15 prosentilla 20-24 -vuotiaista ei ole ollut seksikumppania sen jälkeen, kun he täyttivät 18, kertoo CNN.

Nyt - Nuoret ja nuoret aikuiset harrastavat nykyään | Facebook

nuoret harrastavat vähemmän seksiä

Tutkimusten mukaan nuoret harrastavat yhä vähemmän seksiä.Julkisuudessa on päivitelty sitä, että nuoret harrastavat vähemmän seksiä. Samaan aikaan sekä masturboiminen että nettipornon katselu on lisääntynyt. Tämä on monen mielestä huolestuttavaa. Suomalaisten nuorten

Pornon katsominen on ok – kunhan muistaa, että seksissä on

Hän vielä lisää, että nämä nuoret todennäköisesti harrastavat seksiä yhtä paljon kuin vanhempansakin, mutta seksikumppaneita on vähemmän.Yksi syy eron selittämiseksi saattaa olla liioittelun väheneminen. Nuoret saattoivat ennen liioitella seksin määrää, mutta nyt näin enää olisi.