seksi voihkiminen


Tyttö naapurista 2 | Seksinovellit

Me Naisten suuren seksikyselyn mukaan käsipeli on varmin tie onneen. Yhdessä vai oman käden kautta? Kysyimme Me Naisten suuren seksikyselyn vastaajilta, miten he helpoiten saavat orgasmin.

seksi - YouTube

Kovaääninen voihkiminen ja pornoelokuvien matkiminen sen sijaan on häiritsevää. Kiljuminen voi viedä miehen halut, sillä se häiritsee itse asiaan keskittymistä. Äänekäs voihkiminen ja miehen nimen hokeminen on teennäistä, ja hän alkaa miettiä, nauttiiko nainen vai onko kyse pelkästä esityksestä.

Voihkiminen naidessa - Seksi - Suomi24 Keskustelut

Kovaääninen voihkiminen ja pornoelokuvien matkiminen sen sijaan on häiritsevää. Kiljuminen voi viedä miehen halut, sillä se häiritsee itse asiaan keskittymistä. Äänekäs voihkiminen ja miehen nimen hokeminen on teennäistä, ja hän alkaa miettiä, nauttiiko nainen vai onko kyse pelkästä esityksestä.

Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

seksi voihkiminen

Itse olen melko hiljaa seksin aikana, no hengästynyttä huohotusta lukuunottamatta. MUTTA sitten laukeamisen hetkenä kyllä sitä ääntä (voihkinaa, ulinaa, kiroilua yms.) tulee enkä voi sille mitään, suusta tulee ihan tiedostamatta mitä tulee.

SEKSI. - YouTube

seksi voihkiminen

– Sen sijaan valtamedia pommittaa meitä kuvastolla, jossa voihkiminen liittyy orgasmiin ja seksuaaliseen nautintoon. Voihkiminen on tehokas tapa teeskennellä, kun miehillä on tapana yhdistää se orgasmiin, Mark jatkaa. Feikkaaminen ei tietenkään kannata. Silloin kumppani usein luulee, että tekee kaiken oikein, vaikkei toinen nauti.

Näitä seksitemppuja miehet vihaavat | Anna.fi

Mitenhän ratkaista seuraava ongelma: naapurin erittäin äänekäs seksi. Nimittäin meillä lapsi herännyt naapurin voihkimiseen (yh joka saa harvoin) ja minusta se on väärin että on tavallaan pakotettu kuuntelemaan toisten yksityistä toimitusta.

YouTube

seksi voihkiminen

Janika katsoi minua silmiin samalla kun hän otti kädellään kiinni kalustani. Tunsin, kuinka terskani pää kosketti litimärkää pillua. Tein lantiollani nytkähtävän liikkeen. Tuntui taivaalliselta kun terska upposi hitaasti pilluun sisään. Janikan silmät meni kiinni ja voihkiminen alkoi.

Miksi naiset voihkivat seksin aikana - sitäkin on selvitetty

seksi voihkiminen

Sen sijaan yksinkertaisesti työnnä penistä sisään ja ulos suustasi ja pysyttele mahdollisimman lähellä häntä. Suuseksissä tärkeintä on itsevarmuus ( vaikka et olisikaan aivan varma mitä teet) ja nauttia siitä (innotuneisuus, voihkiminen, ”mmmm” äänet ). Mitä voin tehdä käsilläni suuseksin aikana?

Naiset kertovat: näin saan parhaiten orgasmin | Me Naiset

Toisin kuin elokuvat antavat usein ymmärtää, naisen voihkiminen seksin aikana ei aina johdu orgasmista tai edes nautinnosta.. Vuonna 2011 tehty ja Archives of Sexual Behaviour-lehdessä julkaistu tutkimus aiheesta selvitti asiaa kysymällä 71 seksuaalisesti aktiiviselta naiselta.